Venäjällä maaliskuussa 2018 pidettävissä presidentinvaaleissa tuskin nähdään yllätyksiä. Vaikka presidentti Vladimir Putin jäänee vaaleissa ilman todellisia haastajia, todelliset haasteet kotimaanpolitiikassa alkavat heti vaalien jälkeen. Nykyisten ja tulevien haasteiden taustalla on vuosien 2011–2012 protestiaalto. Kremlin reaktio protesteihin selittää pitkälti Venäjän autoritaarista kehitystä vuodesta 2012. Tässä FIIA Working Paperissa käsitellään neljää haastetta, jotka Kreml kohtaa tavalla tai toisella seuraavien vuosien aikana.
Ensinnäkin hallinnon vahva riippuvuus Vladimir Putinista on johtanut poliittisten instituutioiden rapautumiseen. Tämä on näkynyt jatkuvasti alenevana äänestysprosenttina, joka puolestaan asettaa kasvavia haasteita vaaleissa osoitettavalle poliittiselle oikeutukselle.
Toisekseen on epäselvää, miten Kremlin länsivastainen ja yltiöisänmaallinen ote onnistuu vastaamaan jatkossa kansalaisten arkisiin ongelmiin sosioekonomisen tilanteen heikentyessä. Samaan aikaan Krimin miehityksen jälkeinen isänmaallinen hurmos on heikentynyt, mikä viittaa siihen, että valtio ei ole onnistunut rakentamaan pitävää konsensusta identiteettipolitiikalleen.
Kolmas haaste liittyy korruption poliittiseen potentiaaliin. Kremlin näkyvästi haastanut Aleksei Navalny on osoittanut kuinka tehokkaasti suoraviivainen, korruption vastainen populismi puree Venäjällä. Samanaikaisesti Kremlin edellytykset vastata Navalnyn oppositiopopulismiin muutoin kuin pakkokeinoin ovat osoittautuneet rajallisiksi.
Neljänneksi ja viimeiseksi, yleisessä mielipiteessä on nähtävillä yhä enemmän odotuksia muutoksesta, joka asettaa ison haasteen Kremlin vakautta korostavalle linjalle. Nämä muutosodotukset voivat politisoitua Kremlin kannalta epäedullisella tavalla, sillä paikallisten ja erilaisten yhteiskunnallisten mielenilmausten määrä on kasvanut eri puolilla Venäjää.
