Vaikka Eurooppa investoi enenevässä määrin puolustukseensa, tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että se kykenee toimimaan yhtenäisesti. Eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön keskeinen mahdollistava tekijä on strateginen kulttuuri. Tällä viitataan esimerkiksi siihen, miten poliittiset yhteisöt arvioivat uhkia ja oikeutusta sotilaalliseen voimankäyttöön.
Eurooppalaiset strategiset kulttuurit ovat muuttuneet merkittävästi vuoden 2022 jälkeen. Venäjä nähdään nykyisin laajalti pitkäaikaisena uhkana, kysymykset pelotteesta ja alueellisesta puolustuksesta ovat palanneet turvallisuuspoliittisten debattien keskiöön, ja epävarmuus Yhdysvaltojen turvatakuista on jouduttanut keskustelua Euroopan strategisesta autonomiasta.
Uhkakuvat, sotilaallisen voimankäytön lähtökohdat sekä näkemykset liittolaisuuksista poikkeavat yhä toisistaan eurooppalaisten valtioiden välillä. Näihin vaikuttavat maantiede, historialliset kokemukset sekä poliittinen diskurssi.
Eurooppa voi hyötyä strategisten kulttuuriensa moninaisuudesta. Erityisesti EU:n kyetä mahdollistamaan aiempaa syvempi yhteistyö strategisen kulttuurin kysymyksissä.
Nykyistä kattavampi ymmärrys eri valtioiden kansallisista strategisista lähtökohdista voi vähentää eripuraisuutta, parantaa koordinaatiota sekä auttaa tunnistamaan osa-alueita, joissa yhteiset toimet ovat mahdollisia.
