Euroopassa on talouskriisin taltuttamiseksi ja Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) vahvistamiseksi tehty poikkeuksellisia poliittisia päätöksiä, jotka ovat avanneet vanhoja haavoja ja luoneet EU:n sisälle uusia poliittisia jakolinjoja.
Pohjois- ja Etelä-Euroopan välinen ero on noussut uudestaan keskeiseksi jakolinjaksi, jonka eri puolilla ylläpidetään hyvin erilaisia visioita EU:n poliittisesta ja taloudellisesta tulevaisuudesta. Samaan aikaan Länsi- ja Itä-Euroopan – tai vanhojen ja uusien EU-jäsenten – väliset erot ovat menettämässä merkitystään.
Euroalueeseen kuuluvien ja siihen kuulumattomien maiden välinen jakolinja on myös tullut aiempaa merkityksellisemmäksi, vaikka maat eivät eroakaan toisistaan yksiselitteisesti sen suhteen, millaista politiikkaa ne tavoittelevat.
EU:n jäsenmaat eivät ole esittäneet jyrkkiä varauksia EU:n tulevan kehityksen suhteen, lukuun ottamatta Britanniaa, joka haluaa pysytellä euroalueen ja nykyistä syvemmän taloudellisen integraation ulkopuolella.
Monissa jäsenmaissa populistiset ja euroskeptiset poliittiset liikkeet ovat lisänneet kannatustaan, minkä vuoksi yksi merkittävä poliittinen jakolinja kulkee EU-kriittisyyden ja EU-myönteisyyden välillä. Tämä heijastuu yhä enemmän myös EU-tasolla ja saattaa vaikuttaa EU:n tulevaan kehitykseen.
