Presidentti Donald Trump nöyryytti härskisti Yhdysvaltain eurooppalaiset liittolaiset aloittaessaan neuvottelut Ukrainasta kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Vaikka Trumpin motiivit ovat kiistanalaisia ja hämärän peitossa, olisi ennenaikaista väittää, että Yhdysvaltain ja Euroopan suhteet ovat katkeamispisteessä. Priorisoimalla turvallisuutta Eurooppa voi palauttaa asemansa pääpelurina kansainvälisissä suhteissa.
Trumpin päätös neuvotella kahdenvälisesti Kremlin kanssa Ukrainan rauhasta aiheutti shokin, jonka laannuttua Eurooppa on alkanut kuumeisesti keskustella aikeistaan pysytellä relevanttina ulkopoliittisena toimijana. Onnistuakseen tavoitteessaan Euroopan olisi järkevää ensin ymmärtää suunnitelmia ja motiiveja Trumpin strategian taustalla.
Tähän on ainakin kolme mahdollista selitystä.
Ensimmäisen mukaan Trump ei tiedä, mitä hän on tekemässä. Toisin sanoen hän ei ymmärrä, että ellei Ukrainalla ole riittävän vahvaa omaa puolustusta ja raudanlujia turvatakuita, Kiovassa tullaan näkemään Moskova-myönteinen hallinto. Tällöin Ukraina ei saisi avustusta sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen, ja sen väestö kutistuisi entisestään maastamuuton myötä. Samaan aikaan Valko-Venäjä, Moldova, Armenia ja Georgia olisivat tiiviisti Venäjän etupiirissä.
Jos länsi olisi aikeissa jättää Ukrainan oman onnensa nojaan, tämä merkitsisi sille Afganistanin jälkeen toista peräkkäistä strategista tappiota, joka heikentäisi länttä kokonaisuudessaan. Sekä Nato että Yhdysvallat menettäisivät suuren osan vaikutusvallastaan globaalissa etelässä. Tämä saattaisi johtaa uusien turvallisuuskriisien sarjaan, jonka alkusoittoa voitaisiin todistaa Taiwanissa. Joidenkin maiden kiinnostus lisätä ydinasevarusteluaan kasvaisi, eikä seuraukset lakkaisi tähän.
Jos ongelmana on kuitenkin Trumpin välinpitämättömyys, tilanne ei ole välttämättä yhtä dramaattinen. Turvallisuusasiantuntijat informoivat presidenttiä riskeistä. Kun neuvottelut Venäjän kanssa käynnistyvät toden teolla, Trumpin tiimiä voi odottaa myös toinen epämiellyttävä yllätys. Kremlille kahdenväliset neuvottelut Valkoisen talon kanssa ovat statusta pönkittävä seikka itsessään, minkä vuoksi se voisi halutessaan venyttää niitä loputtomiin elleivät ukrainalaiset pääse niskan päälle sodassa. Edesmenneiden Neuvostoliiton ministerien Vjatšeslav Molotovin ja Andrei Gromykon ajoilta asti venäläiset diplomaatit eivät ole epäröineet toimia tinkimättömästi, ja he ovat erittäin taitavia ehdottamaan monimutkaisia vaihtokauppoja. Washington kuitenkin tarvitsee neuvotteluprosessin sijaan lopputuloksen. Enemmin tai myöhemmin Trump saattaa menettää kärsivällisyytensä ja vaihtaa taktiikkansa painostukseen.
Todennäköisempää kuin se, ettei Trump tiedä, on ettei hän välitä. Monista sekä poliittisista että henkilökohtaisista syistä johtuen Ukraina tuskin on lähellä hänen sydäntään. Yhdysvalloissa Ukraina-myönteisellä kannalla on vain muutama suuryritysten edustaja, etenkin energiasektorilla. Jos isoilla energiayhtiöillä olisi jotain menetettävää Ukrainassa, Trump todennäköisesti toimisi toisella tavalla. Näin ei kuitenkaan ole pitkälti siksi, että ukrainalaiset oligarkit estivät amerikkalaisten energiayritysten toiminnan maassaan.
Trumpia kiinnostaa tätäkin vähemmän se, millaiset seuraukset Ukrainan mahdollisella romahduksella on Euroopalle. Miljoonat uudet ukrainalaispakolaiset ylittäisivät Yhdysvaltojen sijaan Euroopan rajat, mikä kuormittaisi eurooppalaisia eikä amerikkalaisia budjetteja. Euroopalle toinen iso huolenaihe on venäläisten joukkojen sijoittaminen Valko-Venäjälle tai Moldovaan. Tämä horjuttaisi Euroopan turvallisuutta entisestään, mutta sillä olisi vähäisiä käytännön vaikutuksia Yhdysvalloille – etenkin, jos Naton yhtenäisyys olisi siinä vaiheessa jo murentunut.
Trumpin välinpitämättömyys yhdistettynä ylimielisyyteen olisi pahin mahdollinen skenaario sekä Ukrainalle että Euroopalle. Tällä lähtökohdalla – jota johtaa ego, henkilökohtaiset motiiviset, taloudelliset intressit sekä kaupankäynnin tavoitteet – sivuuttaa arvopohjaiset kysymykset kokonaan. Se viitoittaisi tietä Trumpin ja Putinin väliselle yhteisymmärrykselle. Kumpikaan ei ole koskaan peitellyt alentavia näkemyksiään, joiden mukaan EU:lla ja eurooppalaisilla mailla ei ole todellista suvereniteettia. Lisäksi Putin ei ole epäröinyt käyttää taloudellisia kannustumia, jotta se saisi eurooppalaiset ohittamaan demokraattiset arvot kaupankäynnissään Venäjän kanssa.
Hyvä uutinen on se, että tilanteelle on olemassa kolmas mahdollinen selitys. Tämän mukaan Trump ei tavoittele Ukrainaan rauhaa hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan hän yrittää napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Yhtäältä hän haluaa painostaa eurooppalaisia maksamaan vaatimansa hinnan, sillä suojautuminen Moskovalta ilman Yhdysvaltoja olisi Euroopalle liian kallis vaihtoehto. Toisaalta Trump haluaa testata, missä asioissa Putin on valmis myöntymään. Tämä voidaan määritellä ainoastaan varsinaisten neuvottelujen yhteydessä. Mikäli Moskovan myönnytykset olisivat merkittäviä, voitaisiin päästä sopimukseen, jolla turvattaisiin ainakin Ukrainan tärkeimpiä intressejä. Muussa tapauksessa Trumpin ja Putinin välinen “veljesromanssi” kuihtuu jälleen kasaan, kuten kävi vuoden 2018 Helsingin huippukokouksen jälkeen.
Euroopan tulisi joka tapauksessa valmistautua vaikeisiin aikoihin ja vahvistaa omaa puolustustaan. Koska se oli haluton tekemään niin vuoden 2014 jälkeen ja jopa vuoden 2022 jälkeen, on tämä vaikuttanut merkittävästi siihen, että se on tällä hetkellä kyvytön toimimaan Trumpin, saati Putinin kanssa. Jos Eurooppa epäonnistuu jälleen oman selustansa turvaamisessa, on sillä tällä kertaa huomattavasti vakavammat seuraukset.
