Tässä Working Paper -julkaisussa analysoidaan koronapandemian seurauksena syntyneitä Turkin ulkopoliittisia narratiiveja sekä niiden älyllistä ja poliittista kontekstia länsimaisen tieteellisen keskustelun valossa. Lähestymistapa pohjautuu oletukseen, että syntyneet narratiivit pandemiasta tarjoavat kiinnostavan ikkunan, jonka läpi tarkastella Turkin kansainväliseen politiikkaan liittyviä pitkäaikaisia pelkoja ja toiveita. Tutkimus käyttää hyväkseen Steven Wardin ajatusta jakavasta (distributive) ja normatiivisesta (normative) revisionismista teoreettisena kehyksenä analysoidakseen Turkin entistä määrätietoisempaa ulkopolitiikkaa. Julkaisussa käydään myös läpi tämän konseptin analyyttisia rajoituksia siitä näkökulmasta, että ajatus revisionismista on tuttu ja toistuva narratiivi länsimaisessa kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa. Julkaisu osoittaa, että vaikka Turkki on edelleen löyhästi kiinnittynyt sen perinteiseen sitoumukseen puolustaa nykyistä kansainvälistä järjestystä, se osoittaa yhä useammin tyytymättömyyttä järjestyksen sisällä. Turkki myös ajoittain kokeilee järjestyksen rajoja ja toimii välillä tavalla, jota voi kuvailla normatiiviseksi eli radikaaliksi tai revisionistiseksi.
