Yhdysvallat tukeutui suurstrategiassaan kylmän sodan aikana takuisiin perustuviin liittoumiin. Huumeiden vastaiseen sotaan 1990-luvun jälkeen ja terrorisminvastaisen sotaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kehitetyt toimintamenetelmät sekä merirosvouden vastaiset operaatiot 2010-luvulla ovat johtaneet siihen, että Yhdysvaltain poliittiset päättäjät painottavat enenevässä määrin tilapäisiä kumppanuuksia.
Aiempaa väljemmät kumppanuuden muodot mahdollistavat yhteistyön, joka on helposti uudelleen järjestettävissä. Tämä edesauttaa Yhdysvaltoja reagoimaan kiireellisiin riskeihin. Kun tarve yhteistyölle vähenee, voidaan yhteistyö päättää ripeällä aikataululla.
Yhdysvaltain strategiset prioriteetit ovat kaventuneet presidentti Joe Bidenin kaudella. Tämän vuoksi Yhdysvaltain kumppanuusverkostoa on ryhdytty harventamaan. Osana laajempaa pyrkimystä haastaa Yhdysvaltojen asemaa kansainvälisessä järjestyksessä Venäjä ja Kiina ovat koettaneet heikentää Yhdysvaltain mahdollisuuksia uudistaa turvallisuuspoliittisia kumppanuuksiaan.
Yhdysvaltain ja Naton entistä tiiviimpi kumppanuus Suomen ja Ruotsin kanssa on poikkeus globaalissa kehityssuunnassa, jossa kansainväliset kumppanuudet turvallisuuspolitiikassa ovat heikentyneet viime vuosina. Venäjän Ukrainaan kohdistaman aggression myötä Suomi ja Ruotsi tavoittelevat turvallisuuspolitiikan muutosta kumppanuusperustaisesta yhteistyöstä Nato-jäsenyyteen ja pelotevaikutuksen vahvistamiseen.
