– – –
Hyvä ilmastoammattilainen,
Ulkopoliittisen instituutin Kansainvälinen ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka -tutkimusohjelmalla on ilo kutsua sinut
UPI:n ILMASTODRINKEILLE
Tiistaina 5. toukokuuta 2009 klo 17:00-19:00
Helsingin Kaisaniemen Oluthuone Kaislaan
(sisäänkäynti Vuorikadun puolelta)
Toista kertaa Suomessa järjestettävät ilmastodrinkit perustuvat lontoolaiseen konseptiin, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen ilmastoalan ammattilaisia vapaamuotoisissa merkeissä. Maaliskuussa järjestetyt ilmastodrinkit houkuttelivat paikalle viitisenkymmentä vierasta aina teollisuussektorilta kansalaisjärjestöihin. Mukaan lasilliselle kutsumme tälläkin kertaa virkamiehiä, tutkijoita, kansalaisjärjestöammattilaisia ja alan yrityspuolen asiantuntijoita. Järjestettyä ohjelmaa ei ole, ja paikalle voi pistäytyä vaikka vain vähäksi aikaa.
UPI kustantaa pähkinät, mutta kutsutut vastaavat juomista aiheutuneista kuluistaan. Kutsua voi välittää myös muille ilmastoalan asiantuntijoille.
UPI:n Kansainvälinen ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka -tutkimusohjelma – tri Anna Korppoo, tri Tapani Vaahtoranta, Lotta Numminen, Mari Luomi, Alex Luta ja Pirjo Liukkonen – toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi!
Lisätietoja tilaisuudesta: Mari Luomi, mari.luomi@upi-fiia.fi (0206 111 733).
– – –