Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyö on kehittynyt merkittävästi viimeisen 30 vuoden aikana. Aikanaan vuoden 1992 hävittäjähankinta oli lähtölaukaus maiden kahdenvälisen puolustusyhteistyösuhteen käynnistymiselle.
Yhteistyön alkua seurasi toinen vaihe – kumppanuusvaihe – jonka puitteissa materiaali- ja kriisinhallintayhteistyö loivat perustan syvällisemmälle yhteistyölle. Kolmas – asemoitumis- ja puolustuskumppanuusvaihe – kasvatti voimakkaasti Suomen sotilasstrategista merkitystä Naton ja Yhdysvaltojen silmissä. Harjoitusyhteistyön ja turvallisuuspoliittisen dialogin seurauksena maat kehittivät yhdessä ”kollektiivisesta itsepuolustustaan”. Kolmanteen vaiheeseen siirtyminen olikin mahdollista muuttuneen turvallisuuspoliittisen kontekstin, aiemmin tehtyjen puolustusyhteistyöhön liittyvien ratkaisujen ja molemminpuolisen, kansallisia intressejä reflektoivan poliittisen tahtotilan vuoksi.
Yhteistyön neljäs vaihe – liittolaisuus – lisää mahdollisuuksia aiempaa syvemmän kahdenvälisen puolustusyhteistyön toteuttamiseen. Suomen päätös hakea Nato-jäsenyyttä ei kuitenkaan korvaa kahdenvälisen suhteen tärkeyttä eikä puolustussuhteita Washingtoniin voi ulkoistaa Naton rakenteisiin. Tulevaisuuden suuntana on todennäköisesti Suomen ja Yhdysvaltojen välisen puolustuskumppanuuden laajeneminen eri aloja yhdistäväksi strategiseksi turvallisuusyhteistyöksi.
