Ajankohtaista

UPIn USA-keskukselle lisärahoitusta Jane ja Aatos Erkon säätiöltä

19.6.2024
Capitol in United States.

Ulkopoliittisen instituutin Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskus on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 225 000 euron jatkorahoituksen hankkeelle Yhdysvallat saranakohdassa: Ulko- ja sisäpolitiikan tulevaisuus vastakkainasettelun aikakaudella. Hanke kestää puolitoista vuotta.

Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskus on alansa johtava laitos Pohjoismaissa. Se on erikoistunut tutkimustietoon Yhdysvaltojen kehittyvästä globaalista ja alueellisesta roolista ja toimii UPIn Globaali turvallisuus ja hallinta -tutkimusohjelman yhteydessä.

Keskuksen johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak kiittää Jane ja Aatos Erkon säätiön myöntämästä rahoituksesta.

”Säätiön jo vuosikymmenen ajan jatkuneen tuen avulla on rakennettu ainutlaatuista Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyvää tutkimusverkostoa. Tuki on mahdollistanut monipuoliset tutkija- ja viranomaisvierailut, akateemisen ja politiikkakeskeisen julkaisutoiminnan sekä seminaarien järjestämisen”, Salonius-Pasternak sanoo.

”Säätiön myöntämän rahoituksen myötä keskus on voinut myös olla mukana tukemassa uutta, Yhdysvaltoihin erikoistuneen tutkijasukupolven kehittymistä, mikä on tärkeää varsinkin nyt, kun Yhdysvalloista on tullut Suomelle keskeinen liittolainen”, Salonius-Pasternak lisää.

Tutustu Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskukseen CUSPPin sivuilla

Charly Salonius-Pasternak
Johtava tutkija
Ylös