Artikkelissa tarkastellaan Suomen vaikuttamista Euroopan unionin (EU) muuttoliikepolitiikkaan EU:n nykyisellä lainsäädäntökaudella eurooppalaistumisteorian viitekehyksessä. Tutkimus analysoi erityisesti niin sanotun kansallisen projisoinnin valossa, miten Suomi on osallistunut EU:n muuttoliikepolitiikan muotoutumiseen sekä edistänyt kansallisia tavoitteitaan EU-tasolla. Aineistona käytetään EU-muuttoliikepolitiikkaa koskevia kirjallisia dokumentteja ja kuutta kokeneen virkahenkilön asiantuntijahaastattelua eri puolilta valtioneuvostoa. Tulosten mukaan Suomi on onnistunut kansallisessa projisoinnissaan ja saanut tavoitteitaan edistettyä EU-tasolla etenkin ulkorajaturvallisuudessa ja paluupolitiikassa. Haasteina korostuvat poliittisen tason priorisointi, resurssien rajallisuus ja koordinaation puute eri hallinnonalojen välillä. Artikkelissa käsitellään myös kehitysehdotuksia Suomen EU-vaikuttamisen tehostamiseksi. Näitä ovat vahvempi kokonaisvaltainen lähestymistapa, virkahenkilöiden EU-osaamisen kehittäminen ja verkostojen laajentaminen.

Saila Heinikoski
Vanhempi tutkija
Sinua voi kiinnostaa myös
FIIA Report
Helsinki Security Forum 2026 report
FIIA Research Paper
European middle powers: Germany, France and Italy as international actors












