Viime vuosina osaksi kokonaisturvallisuutta on nostettu tarve kehittää yksilön ja yhteiskunnan resilienssiä, eli kykyä sietää häiriö- ja kriisitilanteita sekä mukautua niiden jälkeiseen tilanteeseen. Raportissa tarkennetaan resilienssin merkitystä sekä esitetään keinoja edistää resilienssiä suomalaisessa yhteiskunnassa. Resilienssi määritellään raportissa kolmivaiheisesti vastustuskyvyksi, toimintakyvyn säilyttämiseksi ja oppivaksi mukautumiseksi. Resilienssi ei ole vastaus mihinkään tiettyyn uhkaan, vaan liittyy ensisijaisesti yleiseen kykyyn mukautua häiriö- ja kriisitilanteisiin niiden tarkasta luonteesta riippumatta. Raportti esittelee neljätasoisen kokonaisresilienssin käsitteen, joka viittaa yksilön, yhteisön, valtioinstituutioiden ja kansainvälisen kytkeytyneisyyden resilienssitasojen yhteensovittamiseen. Raportti esittelee myös keinoja edistää, mitata ja arvioida resilienssiä. Erityisen keskeistä kokonaisresilienssin edistämiseksi ovat lapsuuden ja nuoruuden turvaverkot ja laadukas koulutus, tasokkaat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveysalan palvelut ja kriisityö, demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen. Lisäksi on keskeistä panostaa jatkossakin materiaalisen huoltovarmuuden selkärankana toimivien kansainvälisten yhteyksien kehittämiseen sekä laajemmin sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen tukemiseen. Myös ympäristö- ja resurssiturvallisuuden kysymykset on otettava entistä keskeisemmäksi osaksi kokonaisturvallisuusviitekehystä.
