Japanin pääministeri Shinzo Abe piti odotetun puheenvuoron toisen maailmansodan päättymisen 70. vuosipäivän kunniaksi. Pragmaattisena johtajana Abe pyrkii varmistamaan omien kansalaistensa kannatuksen ja Yhdysvaltain tuen samalla kun hän koettaa välttää diplomaattisia kahnauksia Kiinan ja Etelä-Korean kanssa.
Historia hiertää Itä-Aasian maiden välisiä suhteita vielä 70 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Tätä kuvasti sekin, miten Shinzo Aben puheenvuoro herätti jo etukäteen levottomuutta. Sodan muistot vaikuttavat kansainvälisiin suhteisiin. Japaniin pudotettujen atomipommien aiheuttama tuho on jättänyt pysyvän arven japanilaisten identiteettiin ja luonut maahan voimakkaan uhrimentaliteetin.
Oma roolinsa on myös sillä, että sodan häviämisestä huolimatta Japanin sodanjälkeinen aika edusti monessa suhteessa jatkuvuutta sotaa edeltäneeseen aikaan. Keisari sai pysyä valtaistuimellaan, keisarilliset instituutiot jatkoivat toimintaansa ja monet sodanaikaiset poliitikot olivat merkittävissä tehtävissä myös sodan jälkeen.
Monet japanilaiset katsovat, etteivät Japanin sodanaikaiset toimet eronneet muiden sotaan osallistuneiden maiden, kuten läntisten siirtomaavaltojen, toimista. Tärkeä osa on myös sillä, että Japanin historianopetus tarkastelee sotaa liian kapeasta näkökulmasta.
Kiina ja Etelä-Korea puolestaan toistavat omaa kantaansa, jonka mukaan Japani ei ole esittänyt sodanaikaisista teoistaan riittävää anteeksipyyntöä, tai että sen esittämät pahoittelut eivät ole olleet vilpittömiä. Kiinan ja Etelä-Korean poliitikot pyrkivät usein pönkittämään omaa suosiotaan ja maiden sisäistä yhtenäisyyttä esittämällä Japanin perivihollisena. Pääministeri Aben he näkevät arkkikonservatiivina, joka haluaa militarisoida Japanin uudestaan.
Japanilaisvastaisuus on sekä Kiinassa että Etelä-Koreassa keskeinen osa kansallista poliittista ajattelua. Etenkin Kiinassa Japanin uhkaa korostava kansallismielinen propaganda ja poliittinen retoriikka ovat korostuneet Kiinan omien alueellisten valtapyrkimysten myötä. Tämä on esteenä syvällekäyvälle sovitteluprosessille, ja niin historian tapahtumat pysyvät diplomaattisten suhteiden keskiössä.
Alueen maat ovat joka tapauksessa hyvin riippuvaisia toisistaan. Kiina tarvitsee japanilaisia sijoituksia ja tarjoaa vuorostaan Japanin teollisuudelle valtavan markkina-alueen. Kiinalaisturistien joukot taas tuovat Japanin taloudelle kaivattua piristystä. Maiden väliset suhteet ovat jopa parantuneet viime kuukausina, ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin ja Japanin pääministeri Aben välille on suunniteltu tapaamista loppuvuodelle.
Kun ottaa huomioon kaiken edellä sanotun, ei ole ihme, että Aben puhetta odotettiin suurella mielenkiinnolla. Kaiken kaikkiaan Aben puheenvuoro oli tarkoin harkittu ja hienovaraisesti muotoiltu, mutta myös monitulkintainen. Puheen tärkeimmässä kohdassa Abe vahvisti kahden aiemman pääministerin Tomiichi Murayaman ja Junichiro Koizumin viralliset anteeksipyynnöt vuosilta 1995 ja 2005, joissa Japani esitti ”hartaan anteeksipyynnön” ja ilmaisi ”syvää katumusta”.
Abe itse käytti ilmauksia kuten ”syvä suru” ja ”ikuinen, vilpitön suruvalittelu” ja kertoi Japanin tuntevan syvää katumusta sodasta. Hän lisäsi, että Japani ei tule enää koskaan käyttämään sotaa tai aggressiota kansainvälisten kiistojen ratkaisukeinona, ja että maa on hylännyt siirtomaavallan ikuisiksi ajoiksi.
Abe ei kuitenkaan esittänyt uutta nimenomaista anteeksipyyntöä. Lisäksi hän antoi rivien välissä ymmärtää, että Japani on esittänyt jo riittävästi pahoitteluja ja että japanilaisten ei pitäisi joutua toistamaan anteeksipyyntöjä sukupolvesta toiseen.
Aben puhe oli hienovaraista tasapainoilua. Pääministerin oli miellytettävä kotiyleisöä, etenkin oman liberaalidemokraattisen puolueensa edustajia. On hyvä muistaa, että Aben hallitus uudistaa parhaillaan Japanin turvallisuuspolitiikkaa ja tavoittelee maalle vahvempaa sotilaallista pelotetta, läheisempää yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa sekä itsenäisempää kansainvälistä roolia. Tämä kaikki tapahtuu ”proaktiivisen pasifismin” nimissä.
Puhe oli tietenkin suunnattu myös ulkomaille. Yhdysvallat on painostanut Japania, jotta tämä ei lisäisi entisestään jännitteitä lähialueellaan. Kiina ja Etelä-Korea taas ovat vaatineet Japania uusimaan aiemmat anteeksipyynnöt.
Abe myönsi, että hänen lausuntonsa oli tarkoitus miellyttää mahdollisimman monia. Konservatiiviselle kotiyleisölle tarjoiltiin viesti siitä, että Japanin ei ole syytä joutua ikuisesti pyytelemään anteeksi. Samalla Abe kuitenkin vahvisti vanhat anteeksipyynnöt ja käytti niistä eräitä tärkeimpiä ilmauksia, vaikkakin hieman toisin muotoiltuna.
Lausunto oli rakennettu siten, etteivät Kiina ja Etelä-Korea saisi aihetta tuomita sitä tyystin. Kiina kuitenkin kritisoi Abea siitä, että hän väisteli vaikeita kysymyksiä. Kiinalaismedia moitti Aben puhetta vesitetyksi, mutta totesi toisaalta että puhe ei sen enempää parantanut kuin heikentänyt maiden välisiä suhteita. Etelä-Korean presidentti Park Geun-hyen kommentoi Aben puhetta niukkasanaisesti ja sanoi toivoneensa siltä paljon enemmän.
Kaikkiaan Aben puheenvuoro osoittaa, miten hän on konservatiivinen mutta hyvin pragmaattinen poliitikko. Abe toi esiin henkilökohtaisen näkemyksensä Japanin menneisyydestä ja tulevaisuudesta, mutta pyrki myös pitämään oven auki suhteiden parantamiselle Kiinan ja Etelä-Korean kanssa.
Lopullista sopua historian haavoista Abe ei puheellaan tavoita. Sen aikaansaamiseksi Japanin olisi ensimmäiseksi tarkasteltava omaa historiaansa kriittisemmin. Pääministerin puheenvuoron valmistelutyössä mukana ollut tutkijoiden, liikemiesten ja toimittajien neuvoa-antava paneeli huomautti, että Japanin olisi ehdottoman tärkeää syventää ymmärrystään historian tapahtumista.
Kiinan ja Etelä-Korean olisi puolestaan tultava Japania vastaan ja lopetettava Japanin panettelu. Lisäksi pysyvän sovun aikaansaaminen edellyttää jatkuvaa vuoropuhelua, alueellista talous- ja turvallisuusyhteistyötä sekä ruohonjuuritason kanssakäymistä.
