Eurooppalaisia päiväunia ja kiinalaisia kuiskauksia:

Eurooppalaiset johtajat toivovat Kiinan auttavan kriisiytynyttä euroaluetta ­sijoittamalla monimutkaisiin finanssimekanismeihin. Avunpyyntö kertoo EU:n ja Kiinan suhteista­ yleisemminkin: EU-johtajat lähettävät ristiriitaisia viestejä Kiinalle, vaikuttavat ­samanaikaisesti ylimielisiltä ja heikoilta, eivätkä tunnu ymmärtävän Kiinan motiiveja.

Epätoivoisina aikoina tarvitaan ­voimakkaita toimia. EU-johtajien pyrkimys saada Kiina ja muut vauraat Euroopan ulkopuoliset maat mukaan rahoittamaan Euroopan rahoitus­vakausvälineen (ERVV) nelinkertais­tamista ilman EU-maiden oman osuuden kasvattamista oli kuitenkin huonosti suunniteltu ja ajoitettu.

Potentiaalisesti Kiina voisi kyllä tarjota puheiden ohella konkreettistakin tukea velkojensa kanssa kärvisteleville euroalueen maille. Kiina voi ostaa kriisimaiden omia tai ERVV:n liikkeelle laskemia velkapapereita. Se voi osallistua Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääomittamiseen tai se voi sijoittaa lokakuun lopulla julkistettuun ERVV:n erillisrahoitus­yhtiöön. Eurooppalaiset johtajat, Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy etunenässä, pyysivät Kiinan panosta erityisesti erillisrahoitusyhtiöön, jonka nimi sittemmin muutettiin yhteissijoitusrahastoksi (co-investment fund).

Vaikka Kiinan intresseissä luonnollisesti on globaalin vakauden ja kiinalaisten tuotteiden kysynnän ylläpitäminen – Eurooppahan­ on kiinalaistuotteiden suurin markkina-alue – euroalueen pelastaminen ei ole Kiinan tehtävä.­ Kiinan johtajat ovat haluttomia tukemaan ”rikasta” ­Eurooppaa, eikä ajatus saa kannatusta­ myöskään kansalaisten keskuudessa.­ Yleinen mielipide ­rajoittaa yhä enemmän kiinalaisjohta­jien liikkumavaraa.

Kiinan sijoitusdilemmana on, ettei maan 3,2 biljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruiselle valuuttavarannolle ole tarjolla paljonkaan sijoitusvaihtoehtoja. Euromääräiset sijoitukset tarjoavat yhden harvoista vaihtoehdoista dollarisijoituksille. Silti Kiina on muiden suursijoittajien tapaan perustellusti huolissaan sijoitustensa turvallisuudesta ja tuotosta. Maalla on huonoja kokemuksia sijoituksista länsimaisiin finanssi­alan yhtiöihin juuri ennen globaalin finanssikriisin alkua vuonna 2008, puhumattakaan ensimmäisten ERVV:n liikkeelle laskemien velka­papereiden huonosta markkina­menestyksestä.

Ehdotetun yhteissijoitusrahaston­ rakenne ja toimintamekanismi ovat toistaiseksi niin epäselviä, että sijoittajat ovat ymmärrettävästi varovaisia. ERVV:n ehdotettu vivuttaminen tarjoamalla (euroalueen hallitusten tukema) takuu, joka kattaa viidenneksen mahdollisista tappioista, haisee subprime-lainojen kaltaiselta ”finanssi-innovaatiolta”. Se myös tekee koko sijoitusrakennelmasta eräänlaisen luottamuspelin: luottaako Kiina siihen, että euroalueen valtioilla on tarvittaessa kykyä ja poliittista halua seistä sitoumustensa takana – silloinkin, kun se tarkoittaa kymmenien miljardien eurojen suuruisia tappioita muiden valtioiden tekemistä veloista?

Monet eurooppalaiset tulkitsivat väärin kiinalaisjohtajien näkemykset omasta roolistaan euroalueen kriisissä – mieluiten kiinalaiset pysyttelevät sivussa koko näytelmästä. Epätoivoisilla pyynnöillä kiinalaisesta rahoituksesta EU-johtajat antavat suotta Kiinalle vahvan neuvotteluaseman, jota se varmasti tulevina kuukausina hyödyntää.

EU onnistui jopa tahattomasti loukkaamaan kiinalaisia siirtämällä viime hetkellä Tianjinin EU–Kiina-huippukokousta euroalueen uusimman kriisikokouksen takia. Monet eurooppalaisjohtajat tuskin tulivat­ edes ajatelleeksi, miltä pyyntö massiivisesta rahoituksesta näyttäisi Pekingin näkökulmasta heti siirretyn huippukokouksen jälkeen.

Valitettavasti tällaisista tapahtu­maketjuista on tullut yleisiä EU:n ja Kiinan suhteissa. EU:n viestintä Kiinan suuntaan on usein ristiriitaista: unioni vaikuttaa samanaikaisesti joustamattomalta ja välinpitämättö­mältä kiinalaisten huolien suhteen, vaikka toistuvasti vakuuttelee toimivansa juuri päinvastoin. Silti EU elättelee suuria toiveita sen suhteen, mitä Kiina voi ja mitä sen tulisi tehdä.

Viimevuotista EU–Kiina-huippukokousta Brysselissä pidetään yleisesti epäonnistuneena. Kiina odotti, että eurooppalaiset olisivat valmiit suhtautumaan myönteisemmin Kiinalle tärkeisiin asioihin, kuten markkinatalousstatuksen myöntämiseen ja asevientikiellon purkamiseen. Useat EU-maat olivat ilmeisesti ­antaneet etukäteen ymmärtää tällaisen joustavuuden olevan mahdollista. Eurooppa-neuvoston puheen­johtaja­ Herman van Rompuy oli myös peräänkuuluttanut uutta panostusta strategisiin kumppanuuksiin Kiinan ja muiden suurten maiden kanssa.

Kiinan pääministeri Wen Jiabao sai kuitenkin huippukokouksessa osakseen kritiikin ryöpyn, joka kohdistui kaikkeen mahdolliseen Kiinan valuutan aliarvostuksesta eurooppa­laisten yhtiöiden Kiinassa kohtaamiin esteisiin. Huippukokous päättyi erimielisyyteen, ja suunniteltu yhteinen lehdistötilaisuus peruttiin.

Tänä vuonna EU:n oli tarkoitus tehdä kotiläksynsä paremmin, käyttää enemmän aikaa valmisteluihin ja kannanottojen sisäiseen koordinaatioon ja huolehtia myös siitä, että Kiinan kanssa kommunikoidaan ­riittävästi etukäteen. Lopulta ­
EU–Kiina-huippukokous jäi eurokriisin jalkoihin.

EU:n epäonnistuminen Kiinan kanssa solmimansa ”strategisen kumppanuuden” hyödyntämisessä on saanut Kiinan ymmälleen. ERVV-rahoituspyynnön huono koreografia ei tee EU:sta kovin uskottavaa kumppania. Ei ole ihme, että äskeinen G20-huippukokous Cannesissa murskasi toiveet BRICS-maiden lisätuesta euroalueelle. EU:n vaikeudet hyvin toimivan ulkopolitiikan kehittämisessä BRICS-maita kohtaan käsitellään perusteellisesti pian julkaistavassa Euroopan parlamentin tutkimusraportissa, jonka Ulkopoliittisen instituutin tutkijat ovat laatineet yhdessä College of Europen tutkijaryhmän kanssa.

Kiinalle esitetty avunpyyntö näyttäisi syntyneen hyvin pikaisesti, melkein hetken mielijohteesta. Jos EU olisi todella halunnut maksimoida mahdollisuutensa saada kiinalaista rahoitusta, sen olisi pitänyt ­koordinoida toimensa läheisesti Pekingin kanssa, ennen kuin asia tuotiin julkisuuteen. Suunnitelman olisi jopa voinut julkistaa EU–Kiina-huippukokouksen yhteydessä. Ellei EU opi ottamaan Kiinaa vakavasti, on turha toivoa, että Kiina alkaisi suhtautua vakavammin Euroopan unioniin.