Euroopan parlamentin jäsenet toimivat haastavassa ympäristössä kansallisen ja eurooppalaisen politiikan välissä. Europarlamentaarikot valitaan kansallisesti, ja he edustavat kansallisia puolueitaan. Euroopan parlamentissa he kuitenkin työskentelevät ja vaikuttavat päätöksentekoon enimmäkseen ylikansallisissa puolueryhmissä. Europarlamentaarikkojen kansallisten puolueiden ja eurooppalaisten puolueryhmien näkemykset eivät aina käy yksiin, mikä pakottaa mepit valitsemaan jommankumman.
Tutkimusten mukaan europarlamentaarikot äänestävät useimmissa äänestyksissä linjassa eurooppalaisen puolueryhmänsä kanssa. Kansalliset puolueet voivat kuitenkin kääntää parlamentaarikon ryhmäänsä vastaan kysymyksissä, jotka ovat kansalliselle puolueelle erityisen keskeisiä ja joissa puolueen ja eurooppalaisen ryhmän poliittiset kannat eroavat toisistaan merkittävästi.
Suomalaisten europarlamentaarikkojen asema 7. europarlamentissa (2009–2014) on ollut tässä suhteessa erityisen kiinnostava. Eurokriisi on politisoinut EU-asioita Suomessa merkittävästi. EU-asioiden entistä keskeisemmän aseman kansallisessa politiikassa voisi olettaa kannustavan suomalaisia puolueita kontrolloimaan meppejään ja toisaalta suomalaisia europarlamentaarikkoja kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota kansalliseen keskusteluun.
Analyysi suomalaismeppien äänestyskäyttäytymisestä europarlamentin 17 avainäänestyksessä tukee aiempien tutkimusten tuloksia. Suomalaiset europarlamentaarikot äänestävät pääsääntöisesti eurooppalaisten puolueryhmiensä kantojen mukaan, etenkin niissä äänestyksissä, joiden aiheilla ei ole vahvoja yhteyksiä kansalliseen politiikkaan. Puolueryhmien yksimielisyys voi kuitenkin säröillä, jos äänestyksen kohteena oleva kysymys on kansallisesti hyvin merkittävä ja jos kansallisen puolueen ja eurooppalaisen ryhmän näkemykset eroavat toisistaan huomattavasti.
Yllättävää kyllä, yksikään niistä 7. europarlamentin äänestyksistä, jotka saivat eniten näkyvyyttä Suomessa, ei koskenut eurokriisiä. Sen sijaan kaksi näkyvintä äänestystä käsittelivät meriliikenteen rikkipäästöjä ja kuljetusalan työaikasäännöksiä. Rikkipäästörajoituksia koskeva äänestys osoitti selvästi, että kansallisuudella voi olla europarlamentissa suuri merkitys, jos aihe esitetään kansallisesta näkökulmasta ja sitä käsitellään paljon kotimaan tiedotusvälineissä. Kaikkiaan seitsemän suomalaismeppiä poikkesi eurooppalaisen puolueryhmänsä linjasta ja äänesti rikkidirektiiviä vastaan.
Vaikka eurokriisin hoitoa koskevat äänestykset eivät saaneet paljoa näkyvyyttä suomalaisessa mediassa, monen suomalaismepin äänestyskäyttäytymisestä voidaan päätellä, että eurokriisiä koskevat aiheet ovat Suomessa kiistanalaisia ja ne koetaan tärkeiksi. Eurobondeja koskevassa äänestyksessä neljä suomalaisedustajaa poikkesi puolueryhmänsä linjasta ja äänesti joko eurobondeja vastaan tai tyhjää. Eurobond-äänestyksessä ja jäsenmaiden budjettien sekä talouspolitiikan valvontaa koskevassa äänestyksessä näkyi myös kansallisten hallituspuolueiden ja opposition välinen jakolinja: perussuomalaisten ja keskustan mepit äänestivät yhdessä kumpaakin esitystä vastaan. Kaikkiaan europarlamentin sisäiset liittoumat ja jakolinjat vaihtelevat kuitenkin huomattavasti.
