Kriittiset raaka-aineet ja harvinaiset maametallit ovat välttämättömiä puolustuksen, uusien teknologioiden ja energiamurroksen kannalta. Toimitusketjut ovat kuitenkin edelleen hyvin keskittyneitä, ja Kiina hallitsee suurinta osaa jalostuksesta ja prosessoinnista.
Riippuvuudet ja toimitusketjujen pullonkaulat korostavat tarvetta hallita näitä resursseja. Geotaloudelliset toimijat, kuten Yhdysvallat ja EU, käyttävät yhä enemmän mineraalidiplomatiaa turvatakseen mineraalien saatavuuden, usein solmimalla sopimuksia resurssirikkaiden kolmansien maiden kanssa. Tämä luo uusia kumppanuuksia mutta myös kiristää kilpailua kolmansien maiden sitouttamisesta sopimuksiin. Samaan aikaan nämä maat pyrkivät vahvistamaan omaa asemaansa.
Mineraalidiplomatiassa yhdistyvät yhteistyö, painostus ja sitouttaminen: valtiot käyttävät niin neuvotteluja, vipuvaikutuksia kuin sopimuksia varmistaakseen kriittisten resurssien saatavuuden. Samalla ne hyödyntävät uusia ratkaisuja, kuten kaivannaisjätteiden kierrätystä ja uudelleenkäyttöä, joilla voidaan vähentää ulkoista riippuvuutta ja rakentaa omavaraisempia järjestelmiä. Tämä edellyttää kuitenkin tehokasta julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä.
Kiristyvä kilpailu paljastaa puutteita myös globaalissa hallinnassa. Kilpailua voisi lieventää huomioimalla paikalliset näkökulmat, vahvistamalla kansainvälistä valvontaa, luomalla globaaleja vertailukriteerejä ja varmistamalla oikeudenmukaiset lopputulokset. Tämä vahvistaisi myös kolmansien maiden asemaa ja toimisi geotaloudellisen pehmeän vallan välineenä.
