Donald Trump nousi Yhdysvaltain presidentiksi katkeran vaalitaiston tuloksena. Sen sijaan, että uusi hallinto olisi aloittanut kautensa parantelemalla kansakunnan poliittisia haavoja perinteisten amerikkalaisten tapojen mukaan, se on turvautunut kulttuuripoliittisten suuntausten polarisointiin laatiessaan Amerikka ensin -politiikkansa periaatteita. Kaksi tämänkaltaista kehityssuuntaa Yhdysvaltain sisäpoliittisessa kulttuurissa ovat rappion narratiivit ja uskonnollisuuden elpyminen. Ne määrittävät osaltaan Trumpin hallinnon johtajuutta sekä painotusta amerikkalaisen ja läntisen sivilisaation turvaamiseksi ulkoisilta vihollisilta.
Donald Trump voitti vaalit hyödyntämällä näitä perimmäisiä kulttuuripoliittisia suuntauksia, vaikka Yhdysvaltain nykyisen demografisen kehityksen olisi pitänyt suosia demokraattien ehdokasta. Hallinto ottaa kuitenkin riskin vastakkainasettelulla ja polarisaatiolla, kun se käyttää suuntauksia hyväksi valtansa legitimointiin. Kansainvälisesti tämä siirtymä polarisoivaan politiikkaan on jo johtanut globalismin ja liittosuhteiden kyseenalaistamiseen sekä pyrkimykseen pystyttää vahvempia raja-aitoja. Samalla hyvän ja pahan välinen vastakkainasettelu on palannut USA:n ulkopolitiikan keskiöön. Kun arvioidaan Trump-ilmiötä ja sen vaikutuksia Yhdysvaltain globaaliin rooliin, on näin ollen tärkeää huomioida Yhdysvaltain valta-aseman laskusuunta, nativismin ja uskonnon nousu maan politiikassa ja maan muuttuva väestörakenne. Nämä kietoutuvat tiukasti osaksi laajempaa keskustelua maan kansallisesta ja ulkopoliittisesta identiteetistä.
