Hybridisodan käsite on rantautunut Suomen julkiseen keskusteluun, vaikka asia itsessään ei olekaan uusi. Siinä yhdistellään sotilaallisia, taloudellisia, poliittisia ja muita ei-fyysisiä toimia poliittisten
päämäärien saavuttamiseksi. Hybridisodankäynnin aiempaa suu-rempi merkitys ei merkitse perin-teisen sodankäynnin hylkäämistä osana Suomen puolustussuunnittelua tai tee sotilaallisesta uhkamallista vanhentunutta, mutta se moni-
mutkaistaa 2000-luvun sodan kuvaa ja siihen varautumista.
Suomella on hyvät edellytykset vastata hybridisodankäynnin haasteisiin, mutta hybridisodan-käynnin luonteen vuoksi on tarkasteltava sotilaallisten valmiuksien lisäksi myös yhteiskunnallisia valmiuksia. Erityisesti kriisien ja sotien aiempaa nopeampi käynnistyminen, yhteiskunnan henki-sen ja fyysisen kriisinsietokyvyn vahvistaminen sekä ei-fyysisten suorituskykyjen kehittäminen tulee nostaa esille ilman, että yhteiskuntaa turvallistetaan tai luodaan tarpeetonta turvattomuuden ilmapiiriä.
Suomalaisten keskuudessa vallitsee yleisesti kuva sodasta sellaisena kuin se koettiin toisen maailmansodan aikana. Siinä rintamalinjat
olivat selvät ja vihollisen toimet koskettivat siviiliväestöä vain ajoittain. Tähän liittyy käsitys, että sota alkaa ensimmäisten fyysisten sotatoimien myötä. Nykyisin näin ei ole, ja tämä muodostaa haasteita niin Suomen valtiolle kuin yksittäisille kansalaisille sekä myös lainsäädännölle.
Hybridisodankäynnin voi nähdä ”älykkäämpänä” tapana käydä sotaa, sillä sen avulla poliittiset päämäärät pyritään saavuttamaan ilman laajaa asevoimien ja väkivallan käyttöä. Kyse on massiivista väkivaltaa lievempien keinojen monipuolisesta käyttämisestä. Tällöin muun muassa kyberhyökkäykset, taloudelliset painostustoimet, informaatio-operaatiot ja väestön keskuuteen epävarmuutta luovat rajalliset fyysiset iskut saattavat itsessään olla riittäviä poliittisten päämäärien saavuttamiseen.
Hybridisodankäynnin erityispiirre on sodan ja rauhan välisen rajan tietoinen hämärtämien. Hybridisotaa ei julisteta, vaan se alkaa yleensä huomaamatta. Hybridisota voi johtaa tai olla johtamatta laajamittaiseen aseelliseen sotaan. Voidaan sanoa, että hybridisodankäynti sisältää kaikki sodankäynnin osa-alueet ja yhdis-telee tavanomaisen ja epätavan-omaisen sodankäynnin keinoja.
Venäjän Ukrainassa toteuttamaan hybridisodankäyntiin liittyy Suomen näkökulmasta kaksi olennaista asiaa. Ensinnäkin Venäjän valtiojohdon päätöksenteko- ja toimeenpanokyky on ollut nopeaa ja aloitteellisuus on onnistuttu pitämään omissa käsissä. Keskitetty päätöksenteko on hybridisodankäynnissä etu. Toiseksi tapahtumien aikajänne on ollut suhteellisen lyhyt ja eskaloituminen on tapahtunut nopeasti.
Ukrainan tapahtumat vaativat yhteiskunnallisen varautumisen vahvistamista Suomessa. Hybridi-sodankäyntiin varautuminen edellyttää vahvaa kokonaisturvallisuus-ajattelua, jossa korostuu koko yhteiskunnan sekä sen eri osien valmistautuminen kohtaamaan normaalioloista poikkeavia tilanteita ja elämään pitkäänkin eräänlaisessa harmaassa vaiheessa.
Venäläisen hybridisodankäynnin muotoja tullaan pohtimaan vielä pitkään useissa maissa, mutta jo tässä vaiheessa on tärkeää nostaa esille viisi keskeistä asiaa hybridi-sodankäyntiin varautumisessa.
Tilannekuvan merkitys, heikkojen signaalien tunnistaminen ja päätöstenteko niiden perusteella on keskeistä. Tähän liittyy ennakoinnin tärkeys, fyysisen ja digitaalisen tiedustelun tarve sekä tilannekuvan luominen kansainvälisessä yhteistyössä. Valtiojohdolle on kyettävä tuottamaan mahdollisimman reaaliaikainen ja oikea tilannekuva päätöksenteon tueksi, ja sen on uskallettava tehdä merkittäviä päätöksiä vähäisenkin tiedon perusteella.
Fyysinen ja etenkin henkinen kriisinsietokyky on oltava yksi painopisteistä, kun Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa päivitetään. Tähän kuuluu esimerkiksi parempi kyky sietää ja suodattaa informaatiovaikutusta, toimintakyky verkkohyökkäysten iskiessä sekä kyky tulla toimeen ilman sähköä. Nämä asiat koskettavat jokaista suomalaista.
Viestinnän ja kyberturvallisuuden kehittämiseen pitää panostaa eri tasolla kuin nykyisin, ja vastuu strategisesta viestinnästä tulee keskittää yhdelle valtionhallinnon osalle. Tämä vaatii tietenkin myös selvät strategiset viestit.
Hybridisodankäynti pakottaa pohtimaan, miten valtio voi vastata
ainakin osittain ulkoistettuun sodankäyntiin, jossa vieraan valtion asevoimat eivät välttämättä olekaan sodankäynnin aktiivisimpia toimijoita. Miten vastatoimet toteutetaan, jos kyberhyökkäykset on ulkoistettu valtiollisten rakenteiden ulkopuolella toimiville hakkeri-ryhmille, tai separatistiryhmä ryhtyy toimimaan vieraan valtion poliittisen painostuksen tukena? Kun toiminta ulkoistetaan, se voidaan kiistää.
Valmiuslainsäädäntöä tulee tarkastella ja johtamista harjoitella, jotta päättäjillä olisi edellytykset vastata hybridisodankäynnin haasteisiin. Tähän liittyy myös sen mahdollisuuden tiedostaminen, että sotilaallista voimaa tai sillä uhkaamista voidaan käyttää nopeasti ja yllättävästi Suomea vastaan.
Hybridisotaan on vaikea varautua, mutta siihen panostetut henkiset ja fyysiset resurssit vahvistavat myös yhteiskunnan yleistä epävarmuuden ja odottamattomien tapahtumien sietokykyä eli resilienssiä, oli haasteen aiheuttaja sitten luonnonkatastrofi, itse aiheutettu suuronnettomuus tai ulkopuolinen valtiollinen toimija. Varautuminen vaatii julkista keskustelua ja asioiden käsittelyä, eikä se ole ”turhaa pelottelua” vaan realistista toimintaa muuttuneessa maailmassa.
