20.10.2025
Tadžikistanin jatkuva epäröinti hakea Venäjän luotsaaman Euraasian talousunionin jäsenyyttä herättää kysymyksiä. Maan liittyminen unioniin viestittäisi, että Kreml on ottanut käyttöön viimeiset keinot vaikutusvaltansa säilyttämiseksi Keski-Aasiassa. Näyttää kuitenkin siltä, ettei Venäjä onnistu vakuuttamaan edes lähimpiä kumppaneitaan johtamiensa integraatiohankkeiden eduista.
Vladimir Putin vieraili Tadžikistanissa 9.–10. lokakuuta 2025 osallistuakseen Venäjän ja Keski-Aasian sekä IVY-maiden välisiin huippukokouksiin ja keskustellakseen presidentti Emomali Rahmonin kanssa Tadžikistanin ja Venäjän kahdenvälisistä suhteista. Vierailu itsessään ei ollut yllätys, sillä Tadžikistan on edelleen yksi Venäjän tärkeimmistä turvallisuus- ja talouskumppaneista.
Yllättävää sen sijaan oli se, ettei Tadžikistan tälläkään kertaa ilmoittanut hakevansa Venäjän luotsaaman Euraasian talousunionin jäsenyyttä. Jotkut venäläislehdet olivat pitäneet hakemusta varmana jo viikkoja ennen Putinin vierailua.
Talousunionin perustivat Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan vuonna 2014 edistämään taloudellista integraatiota entisen Neuvostoliiton alueella. Euroopan unionia mukaileva järjestö ei ole kuitenkaan saanut uusia jäseniä sen jälkeen, kun Armenia ja Kirgistan liittyivät siihen vuonna 2015. Moldova ja Uzbekistan ovat sittemmin valinneet tarkkailijamaan aseman, kun taas Tadžikistan on näennäisesti punninnut jäsenyyden etuja ja haittoja jo yli vuosikymmenen ajan.
Yleisellä tasolla olisi loogista, että Tadžikistan hakisi Euraasian talousunionin jäseneksi. Maa on kuulunut järjestön kaikkiin Venäjä-vetoisiin edeltäjiin, jotka tähtäsivät taloudelliseen yhdentymiseen alueella.
Hakemusta ei kuitenkaan ole jätetty, sillä useat unionin jäsenmaista ovat vastustaneet Tadžikistanin liittymistä, luultavasti turvallisuussyistä. Tadžikistanin Afganistanin vastainen raja on toiminut reittinä salakuljetukselle, erityisesti huumekaupalle.
Presidentti Rahmon on pyrkinyt esittämään unionin ulkopuolelle jäämisen Tadžikistanin omana ratkaisuna ja osoituksena maan monisuuntaisesta ulkopolitiikasta. Valtion poliittiseen johtoon kytkeytynyt talouseliitti on sekin hyötynyt suojatuista kansallisista markkinoista ja Kiinan avokätisistä investoinneista.
Putinin vierailun alla näytti kuitenkin siltä, että suhtautuminen Tadžikistanin jäsenyyteen olisi muuttumassa sekä Dušanbessa että Moskovassa. Taustalla vaikutti ainakin kolme suhteellisen uutta tekijää.
Ensinnäkin Venäjän talous tarvitsee siirtotyövoimaa, ja Tadžikistanilla on sitä tarjota. Vuonna 2024 ulkomailta tulleet rahalähetykset muodostivat peräti 49 prosenttia Tadžikistanin bruttokansantuotteesta, mikä on kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2023. Rahalähetykset vauhdittivat kahdeksan prosentin vuosittaista talouskasvua.
Rahalähetyksistä valtaosa tulee Tadžikistaniin Venäjältä. Ukrainan sodan jatkuessa Venäjä kärsii kroonisesta työvoimapulasta ja palkat ovat nousussa. Samaan aikaan Moskovan Crocus City Hall -konserttisalissa maaliskuussa 2024 tapahtuneen terrori-iskun jälkeen maahanmuuton sääntelyä on tiukennettu, mikä on heikentänyt Tadžikistanin kansalaisten asemaa Venäjällä.
Vaikka Venäjän nykyinen maahanmuuttovastaisuus vaikeuttaa tadžikkiyhteisön ongelmien ratkaisemista, Euraasian talousunionin työvoiman vapaan liikkuvuuden periaate vähentäisi osaltaan vierastyöläisten haavoittuvuutta. Koska Venäjällä työskentelevät maahanmuuttajat muodostavat noin kymmenen prosenttia Tadžikistanin väestöstä, heidän elin- ja työolojensa parantaminen todennäköisesti vahvistaisi presidentti Rahmonin suosiota. Vaikka kasvava kilpailu Tadžikistanin markkinoilla vähentäisi talouseliitin tuloja, rahalähetysten lisääntyminen kompensoisi menetykset.
Toiseksi ulkopolitiikan kokonaiskuvaa tarkasteltaessa Venäjän tuki Tadžikistanin hakemukselle olisi merkittävä Kiinan ja Venäjän välisen suhteen valossa. Maat kilpailevat vaikutusvallasta Keski-Aasiassa, vaikka niiden välillä onkin vallinnut yhteisymmärrys, jonka mukaan Venäjällä on johtava rooli turvallisuussektorilla Kiinan keskittyessä talouskumppanuuteen.
Kilpailun näkökulmasta ei olisi ollut yllättävää, jos Tadžikistan olisi hakenut Euraasian talousunioniin pian sen jälkeen, kun Kiina nosti Shanghain yhteistyöjärjestön huippukokouksessa taloudellisen yhteistyön asialistan kärkeen. Tadžikistanin siirto olisi Venäjän tapa viestittää Kiinalle, ettei se hyväksy tämän ylivaltaa Keski-Aasian kauppa- ja investointisektoreilla. Samalla viesti kohdistuisi myös Turkkiin, joka on viime vuosina pyrkinyt lisäämään taloudellista, poliittista ja sotilaallista läsnäoloaan alueella.
Kolmas taustatekijä liittyy Keski-Aasian valtioiden omaehtoisen yhteistyön vahvistumiseen. Vaikka unionin jäsenyys ei ole ristiriidassa alueellisten aloitteiden kanssa, hakemus viestisi Venäjästä riippumattoman integraation kannattajille ja erityisesti Uzbekistanille, että Venäjä kykenee edelleen edistämään Keski-Aasian alueellista yhdentymistä.
Tätä taustaa vasten on huomionarvoista, että Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan alusta lähtien venäläiset korkea-arvoiset virkahenkilöt ovat toistuvasti ilmaisseet tukensa Tadžikistanin mahdolliselle jäsenyydelle. Koska jäsenhakemusta ei kuitenkaan näy eikä kuulu, lienee Tadžikistan kahdesta osapuolesta se, joka seisoo jäsenyysasiassa poikkiteloin ja luottaa edelleen kahdenvälisten neuvottelujen voimaan. Vladimir Putin sanoi IVY-maiden huippukokouksessa Euraasian talousunionin ovien olevan ”aina avoinna”, mikä kuulosti diplomaattiselta, mutta saattoi kieliä puhujan pettymyksestä.
Tadžikistanin epäröinti jäsenyysasiassa on ymmärrettävää. Euraasian talousunioni on perustamisestaan lähtien kärsinyt pysähtyneisyydestä, ja sen päätöksenteko on edelleen hallitustenvälistä eikä ylikansallista. Lisäksi Venäjän talous on muihin jäsenmaihin verrattuna niin iso, että erimielisyyksien sattuessa muilla jäsenillä on vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa neuvottelujen lopputulokseen, vaikka ne voivatkin estää niille epämieluisten päätösten täytäntöönpanon. Ainoa liikkumisvapaus, joka unionin sisällä on saavutettu, koskee työvoimaa – edes tavaroiden liikkuvuutta ei ole täysin vapautettu. Mikä tärkeintä, entisten neuvostomaiden uudelleenintegroituminen ei ole taloudellisesti järkevää missään institutionaalisessa muodossa, jos Ukraina jää hankkeen ulkopuolelle.
Tadžikistanin liittyminen Euraasian talousunioniin olisi Venäjän viimeinen yritys yhdistää entisen neuvostoimperiumin alusmaat edes taloudellisesti. Kremliltä ovat nimittäin loppumassa sekä kepit että porkkanat integraation tukemiseksi. Tadžikistanin jäsenyys ei kuitenkaan herättäisi unionia nykyisestä lepotilastaan eikä tukisi Venäjän väitettä sen alueellisesta hegemoniasta Keski-Aasiassa – se on jo mennyttä.
