20.8.2025
Uusi pakon alla solmittu kauppasopu Yhdysvaltojen kanssa paljastaa EU:n kyvyttömyyden puolustaa etujaan valtapolitiikan aikakaudella. Hyväksymällä sen epäedulliset ehdot ja jättämällä suunnitellut vastatoimensa käyttämättä Eurooppa antoi viestin, että taloudellinen painostus sitä vastaan toimii. Tämä uhkaa heikentää sekä sen strategista autonomiaa että sääntöpohjaista kauppajärjestystä, jota se sanoo puolustavansa.
Yhdysvallat ja Euroopan unioni tulivat heinäkuun lopulla sopuun kauppaehdoista sen jälkeen, kun presidentti Trump uhkasi EU:ta tullien mittavilla korotuksilla. Tämä paljastaa perustavanlaatuisen heikkouden EU:n kyvyssä puolustaa taloudellisia ja poliittisia etujaan sekä sääntöpohjaista kansainvälistä talousjärjestystä. Viime vuosina EU on puhunut yhä kiireellisempään sävyyn taloudellisen turvallisuutensa vahvistamisesta taloussuhteiden aseellistamisen varalta ja asemoinut itsensä sääntöpohjaisen kansainvälisen kaupan puolustajana. Tosipaikan tullen tämä retoriikka ei kuitenkaan muuttunut toiminnaksi.
EU hyväksyi 15 prosentin tullitason useimpiin Yhdysvaltoihin vietäviin tuotteisiin. Vaikka taso on alhaisempi kuin uhattu 30 prosenttia, ovat tullit silti huomattavasti korkeammat kuin Trumpin ”vapautuspäivän” kymmenen prosentin taso ja kymmenkertaiset verrattuna keskimääräiseen 1,47 prosenttiin ennen kauppasotaa. Strategiset alat, kuten teräs, alumiini ja kupari, pysyvät edelleen Trumpin kesäkuussa määräämien 50 prosentin tullien alaisina. Vastineeksi EU on suostunut myöntämään tullittoman pääsyn Yhdysvalloista saapuville tuotteille. Lisäksi se on luvannut ostaa satojen miljardien dollarien arvosta yhdysvaltalaista energiaa ja sotakalustoa sekä investoida merkittävästi Yhdysvaltain talouteen.
Virallista sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu, ja molemmat osapuolet vaikuttavat tulkitsevan sen sisältöä eri tavoin. Erityisesti investointisitoumukset riippuvat yksityisten yritysten kaupallisista päätöksistä ja ovat näin todennäköisesti vaikeita toteuttaa. Tästä huolimatta Trump on uhannut nostavansa tullit 35 prosenttiin, jos sitoumuksia ei täytetä.
Sopimuksen haitat ulottuvat epätasapainoisia kauppaehtoja pidemmälle. Energian ostoon sitoutuminen voi vaikuttaa järkevältä, kun EU samalla pyrkii irtautumaan venäläisestä energiariippuvuudesta. Unionin liikkumavara kuitenkin kapenee, jos korvaava kauppa sidotaan vahvasti vain yhteen toimittajaan. Tämä on erityisen merkittävää, sillä Qatar on varoittanut rajoittavansa energiantuontiaan EU:hun, jos Bryssel soveltaa siihen tiukempia kestävyysvaatimuksia. Puolustushankintojen lisääminen Yhdysvalloista syventää myös EU:n riippuvuutta yhdysvaltalaisista puolustusjärjestelmistä ja heikentää sen julkilausuttua tavoitetta kehittää omaa puolustusteollisuuttaan. Samalla EU:n teollisuusviennin korkeammat tullit heikentävät aloja, jotka ovat keskeisiä vihreän ja digitaalisen siirtymän kannalta.
EU ei käyttänyt tai edes uskottavasti uhannut käyttää työkaluja, joita se on kehittänyt taloudellisen painostamisen torjumiseksi. Esimerkiksi juuri tällaisia tilanteita varten suunniteltua pakottamistoimien vastaista välinettä (anti-coercion instrument) ei käytetty lainkaan. Bryssel ei myöskään viestinyt olevansa valmis hyödyntämään muita käytössään olevia vipuvarsia, kuten rajoitteiden asettamista 200 miljardin euron arvoiselle palvelukaupan alijäämälle – EU siis tuo palveluja huomattavasti enemmän kuin vie –, sääntelyvaltaansa tai mahdollisuutta rajoittaa yhdysvaltalaisten yritysten pääsyä EU:n julkisille hankintamarkkinoille. Itse asiassa palvelukauppa ei edes sisältynyt mahdollisten vastatoimien listalle, ja jättämällä nämä keinot käyttämättä EU menetti tärkeitä mahdollisuuksia vaikuttaa sopimukseen. Oman pintansa pitämisen sijasta EU valitsi geotaloudellisen myötäilyn strategian: se hyväksyi epäedulliset kauppaehdot eskalaation pelossa.
Tätä voi verrata Kiinan tapaan hoitaa omaa kauppakonfliktiaan Yhdysvaltojen kanssa. Peking kävi lyhyen tullisodan, otti käyttöön jykevät vastatoimet ja käytti näiden poistamista myöhemmin neuvotteluvalttina. Ratkaisevaa oli, että Kiina säilytti neuvotteluasemansa pitämällä osan tulleista voimassa ja välttämällä liiallisia myönnytyksiä. EU taas astui neuvotteluihin huonosti valmistautuneena ja poistui niistä ilman mitään, millä neuvotella jatkossa. Samalla se teki merkittäviä myönnytyksiä eikä saavuttanut muuta kuin pelkän välirauhan.
Erityisesti kaksi tekijää selittävät tätä lopputulosta. Ensinnäkin monet vientiriippuvaiset jäsenvaltiot, jotka olisivat kärsineet eniten korkeammista Yhdysvaltain tulleista, eivät olleet valmiita sietämään edes lyhytaikaista häiriötä mahdollisesti vahvemman pitkän aikavälin aseman vuoksi. Tämä heikensi poliittista tahtotilaa ottaa vastatoimia käyttöön. Toiseksi taustalla oli selvästi ääneen lausumattomia geopoliittisia huolia. Todennäköisesti jotkut eurooppalaiset johtajat pelkäsivät, että vastaan paneminen voisi saada Washingtonin uhkailemaan Naton turvatakuiden poisvetämisellä.
Erityisen huolestuttavaa on se, ettei lopputulos selity pelkästään rakenteellisilla taloudellisilla faktoilla tai Euroopan suhteettomalla riippuvuudella Yhdysvalloista. EU on edelleen globaali talousmahti, jonka markkinat ovat kooltaan verrattavissa Yhdysvaltoihin, ja jolla on sääntelyvaltaa ja merkittävää vipuvoimaa sekä tavara- että palvelukaupassa. Siltä kuitenkin puuttuu poliittinen tahto käyttää tätä valtaa ja uskottavasti viestiä siitä luodakseen geotaloudellista pelotetta. Tämä haluttomuus jättää EU:n alttiiksi lisääntyvälle painostamiselle niin liittolaisten kuin vastustajienkin suunnalta ja heikentää sen kykyä puolustaa niitä kansainvälisen kaupan sääntöjä, joita se sanoo edustavansa.
Trumpin ja EU:n solmima kauppasopu lähettää selvän viestin: taloudellinen painostus EU:ta vastaan toimii. Niille, jotka ovat valmiita käyttämään tulleja, markkinoille pääsyä tai investointirajoituksia valtapolitiikan välineinä, EU on muiden tahtoon mukautuva maalitaulu. Sen puolustajat väittävät sen palauttavan vakauden EU:n ja Yhdysvaltojen suhteisiin, mutta tämä toivo on turha. Mitä EU on todellisuudessa mahdollistanut, on globaalin talousympäristön rapautuminen kohti järjestystä, jota eivät määritä yhteiset säännöt vaan valtapolitiikan periaatteet ja muiden hyväksikäyttöön perustuva politiikka. Tällaisessa maailmassa ne, jotka pitävät pintansa, asettavat säännöt, joita muut joutuvat seuraamaan.
Kuva: Jacquelyn Martin / AP / Lehtikuva
Julkaisua on päivitetty 26.8.2025: Kohta EU:n palvelukaupasta on korjattu kuvaamaan alijäämää Yhdysvaltojen kanssa.
