14.4.2026
Sotaa käyvässä maassa vaalien järjestämiseen liittyy valtavia haasteita, mutta niiden loputon lykkääminenkin aiheuttaa ongelmia. Sodanjälkeisen Ukrainan kyky kehittää demokraattisia instituutioita saattaa heikentyä merkittävästi, jos vaalien asema yhtenä maan poliittisen järjestelmän kulmakivistä murenee entisestään. Ukrainan länsikumppaneiden olisi syytä keskustella valtion johdon kanssa siitä, miten tähän haasteeseen voidaan vastata.
Huhtikuussa 2019 Volodymyr Zelenskyi voitti Ukrainan presidentinvaalien toisen kierroksen ylivoimaisesti. Saman vuoden heinäkuussa hänen puolueensa, Kansan palvelija, saavutti enemmistön parlamenttivaaleissa, jotka järjestettiin ennenaikaisesti uuden presidentin hajotettua parlamentin.
Kyseessä olivat viimeisimmät Ukrainassa järjestetyt valtakunnalliset vaalit. Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, eikä vaaleja voida maan perustuslain mukaan järjestää sodan ja poikkeustilan aikana.
Seitsemän vuoden tauko vaaleista on Ukrainan kaltaiselle maalle todella pitkä aika. Vertailun vuoksi Ukrainassa järjestettiin vuotta 2019 edeltäneiden seitsemän vuoden aikana yhteensä viidet valtakunnalliset vaalit. Tuona aikana ukrainalaiset kokivat dramaattisia historian käänteitä toisensa perään: Viktor Janukovytšin autoritaarisen hallinnon nousun ja kaatumisen, Euromaidanin, Venäjän Krimin valtauksen sekä lopulta aseellisen konfliktin Donbasissa Venäjä-mielisten separatistien kanssa, mikä sittemmin johti täysimittaiseen sotaan Venäjää vastaan.
Jatkuvien muutosten keskellä Ukrainan politiikassa säilyi silti ajatus siitä, että järjestelmän kriisit ratkaistaan ennen kaikkea vaaleilla. Äänestäjillä oli aitoa valtaa, ja vaalien tulosta kunnioitettiin niin oligarkkien ja populistien kuin liberaalien ja vasemmiston keskuudessa alueellisista taustoista tai geopoliittisista suuntauksista riippumatta. Vaalit olivat legitimiteetin kulmakivi erityisesti niille, jotka nousivat valtaan vuosien 2005 ja 2014 vallankumousten jälkeen.
Nyt vaalien järjestämistä rajoittaa perustuslaki, joka on laadittu rauhan ajan tarpeisiin eikä toimi sodan aikaisissa poikkeusolosuhteissa. Kun perustuslaki hyväksyttiin 1990-luvun puolivälissä, pitkä sota ja pitkittynyt poikkeustila saattoivat vaikuttaa niin epätodennäköisiltä, ettei nähty tarpeelliseksi käyttää aikaa poikkeusoloja koskevan perustuslain osan valmisteluun.
Sota on mullistanut Ukrainan yhteiskunnan ja politiikan ennennäkemättömällä tavalla. Monet instituutiot ovat menettäneet toimintakykynsä tai merkityksensä. Parlamentin, hallituksen ja puolueiden valta on murentunut sekä kansalaisten silmissä että päätöksenteossa. Politiikkaan on vaikea saada mukaan uusia ihmisiä, ja pitkään virassa olleiden väsymys tilanteeseen on käynyt ilmeiseksi.
Tätä poliittisen järjestelmän rapautumista havainnollistaa presidentti Zelenskyin yritys pitää puolueeseensa rivit suorina, kun hän maaliskuussa 2026 varoitti julkisesti kansanedustajia siitä, että tehtäviään laiminlyövät lähettäisiin rintamalle. Yhtä lailla tilannetta kuvaa se, että kahta oppositiojohtajaa – entistä presidenttiä Petro Porošenkoa ja puoluejohtaja Julija Tymošenkoa – sekä yhteensä 41:tä kansanedustajaa tutkitaan rikosepäilyjen vuoksi.
Viimeaikaiset vallanpitäjien vaihdokset eivät ole lievittäneet huolta maan tilanteen vakavuudesta, vaan viittaavat pikemminkin siihen, että ongelmat ovat rakenteellisia. Hiljattain vaikutusvaltainen presidentin entinen kansliapäällikkö ja henkilökohtainen ystävä Andrij Jermak siirrettiin syrjään, minkä lisäksi pitkäaikaisen pääministerin Denys Šmyhalin pesti vaihdettiin ensin puolustusministeriksi ja pian sen jälkeen energiaministeriksi. Epäilykset korruptiosta presidentin lähipiirissä syvenivät ja kärjistyivät poliittiseksi kriisiksi kesällä 2025, kun Zelenskyin tukijat puuttuivat maan korruptionvastaisten instituutioiden toimintaan. Instituutioiden riippumattomuuden kumonnut laki peruttiin pian sen jälkeen, kun eri puolilla maata puhkesi laajoja protesteja, mutta kansalaisten luottamus ei ole täysin palautunut.
Välttelemällä jopa pelkkää keskustelua sodanaikaisista vaaleista Zelenskyi pyrkii säilyttämään nykytilanteen. Tällä linjalla on kuitenkin hintansa. Sekä presidentin että parlamentin legitimiteetti heikkenee, mikä on ongelmallista sotaa käyvässä maassa. Erityisen huolestuttavaa on se, että demokraattisen osallistumisen kulttuuri Ukrainassa alkaa rapistua.
Tässä tilanteessa vaaleihin on suhtauduttava vakavasti, sillä niistä itsessään voi tulla keskeinen osa poliittisen kriisin ratkaisua. Vaikka on selvää, että vaalien järjestäminen ennen rauhaa olisi juridisesti, poliittisesti ja käytännöllisesti äärimmäisen vaikeaa, niiden loputtomalla lykkäämisellä on omat vaaransa.
Länsimailla voisi – ja pitäisi – olla kaksijakoinen rooli Ukrainan vaalien tukemisessa. Ensinnäkin niiden tulisi tehdä Ukrainan johdolle selväksi, miksi vaalien järjestäminen olisi poliittisesti järkevää. Keskustelun ei tarvitse olla julkinen, mutta Ukrainan johdon on ymmärrettävä, että vaalit vakauttaisivat maan sisäistä tilannetta, vaikka niihin sitouduttaisiin vain ehdollisesti. Tämä viestisi sekä ukrainalaisille että kansainväliselle yleisölle siitä, että maan johto on valmis ja halukas palaamaan demokraattisiin käytäntöihin.
Toiseksi on varauduttava siihen, että sodanaikaisten vaalien järjestäminen olisi kallista, logistisesti vaativaa ja turvallisuushaasteiltaan poikkeuksellista. Vaalien pitämiseksi tarvitaan myös poikkeuksellisia lainsäädäntötoimia ja selkeää viestintää. Näissä tehtävissä länsi voisi tarjota Ukrainalle oikeudellista asiantuntemusta ja taloudellisia resursseja.
Länsimaat keskittyvät tällä hetkellä Ukrainan olemassaolon välittömiin uhkiin. Samalla avoin keskustelu turvallisuustakuista, jälleenrakennuksesta ja EU-lähentymisestä antaa ukrainalaisille edes jonkinlaista toivoa tulevaisuudesta. Nämä suunnitelmat voivat kuitenkin jäädä toteutumatta, jos Ukraina menettää yhden keskeisistä piirteistään, jotka erottavat sen useimmista muista entisen Neuvostoliiton alueen maista: vapaat, rehelliset ja säännöllisesti järjestettävät vaalit.
Kuva: Sergei Supinsky, AFP / Lehtikuva
